Historia

Turku Black Sox

Turku Black Soxin historia ulottuu kesään 2011 asti. Kaikki alkoi muutamasta jätkästä, jotka heittelivät palloa ja puhuivat baseballia. Uusia ihmisiä liittyi nopeasti joukkoon ja vähitellen kentällä näkyi viikottain enemmän tai vähemmän tuttuja kasvoja, ihan vain kokeillakseen miltä baseball-pallo tuntuu tai millaista on lyödä kohtitulevaan syöttöön.

Talvella 2011 porukan aktiivisimmat ihmiset päättivät viedä asiaa eteenpäin. Turun Baseball Kerho ry rekisteröitiin ja tavoitteena oli pelata Suomi-Sarjaa heti seuraavana kesänä. Suomen Baseball- ja Softball-Liitto tarjosi paljon apua alussa. Joukkue sai kassillisen palloja, räpylöitä ja mailoja, sekä hieman syventävämmän esittelyn baseballista lajina Suomessa. Vaikka aikataulu oli tiukka, joukkue onnistui kevään aikana saamaan tarpeeksi uusia pelaajia kasaan ja pystyi täten osallistumaan Suomi-Sarjaan kesällä 2012. Matkustimme Helsinkiin ja pelasimme ensimmäisen pelimme kesän alussa. Olimme kuitenkin vielä kaukana Suomi-Sarjan tasosta ja lukemat olivat koko kauden sen mukaiset.

Seuraavana vuonna aloimme treenaamaan aktiivisemmin pelin eri osa-alueita ja pääsimme aloittamaan kauden 2013 aivan eri itseluottamuksella. Sijoituksemme olikin 4/7, joka ei yltänyt aivan tavoitteesemme, mutta oli ehdottomasti suuri harppaus eteenpäin.

Kausi 2014 oli meille haasteellinen. Nuoresta joukkueestamme noin puolet lähtivät armeijaan ja pelasimme erittäin laihalla rosterilla lähes koko kauden. Muutamassa pelissä jouduimme jopa lainaamaan pelaajia muista joukkueista. Onnistuimme kuitenkin pääsemään Suomi-Sarjan finaaliin, jonka valitettavasti hävisimme XL5:lle.

Kaudella 2015 Turku Black Sox pelasi samassa lohkossa arkkivihollisemme Lintuvaaran XL5 kanssa ja jäimme niukasti lohkokakkosiksi ja siten putosimme finaaleista.

Taas kaudella 2016 tavoittelimme Suomi-sarjan mestaruutta edustusjoukkueemme kanssa. Jako edustus ja harrastepelaajiin osoittautui virheeksi ja kärsimme koko kauden pelaajapulasta – sijoitukset sen mukaisia.
Keväällä saimme koottua yhteen useita softballista kiinnostuneita naisia ja harjoittelimme ja tutustuimme lajiin akstiivisesti kesän aikana – peliseuran puute muista joukkueista kuitenkin sai innostuksen hiipumaan syksyä kohti. Aktiivista joukkuetta ei enää kaudelle 2017 saatu kasaan.
Järjestimme myös Baltic Baseball Mayhem turnauksen Virossa johon lisäksemme osallistui Suomesta XL5 sekä Kostivere Amigos ja Tallinna Pesäpalliklubi Virosta – hauska viikonlopputurnaus toi meille hopeisen pokaalin.

Kausi 2017 kului aika samoissa merkeissä. Aktiivirosterin ohuus kiusasi samoin koko kauden ja joukkueen kasaaminen turnauksiin oli hankalaa.
Toteutimme Baltic Mayhemin jo toisen kerran ja totesimme konseptin toimivaksi.
Softball naisten osalta jäi muutaman aktiivin harrastukseksi vaikka Tampereelta olisi nyt löytynyt peliseuraa.
Toteutimme ensi kertaan 3 baseball elämystapahtumaa (2 polttariseuruetta sekä yhden doerz.com testiryhmälle) ja tämä paketti on nyt testattu ja myynnissä ryhmille jatkossa.

kausi 2018 alkaa samoissa merkeissä – olemme talven yli harjoitelleet ydinryhmän kanssa, mutta keväällä pidämme vielä muutaman viikon rekrytointitempauksen jotta rosterimme saisi vähän lisää syvyyttä – aivan aloittelijat ehtivät vielä aivan hyvin mukaan.
Baltic mayhem jää tältä kesältä lepäämään tullakseen takaisin vahvempana ensi vuonna – yhteistyötä lahden yli Virolaisten kanssa kuitenkin jatketaan ja pelaamme osin ristiin Saku Pesäpalliklubin kanssa molempien maiden sarjoissa.

Turku Black Sox on aina kiinnostunut uusista aktiivisista pelaajista. Muista, että olemme amatööriseura baseballin Suomi-Sarjassa, joten sinun ei tarvitse olla MLB-veteraani tullaksesi pelaamaan kanssamme. Lisäämme tällekin kaudelle harrastepelaamisen mahdollisuuksia, joten kynnys aloittaa on todella matala.

Tule rohkeasti kokeilemaan baseballia harjoituksiimme! Ehkä tämä on juuri se sinun juttusi.